Ruuhkavuosiratsastajasta ponitädiksi

* * * Mites siinä nyt niin kävi? * * *

Ponipojan ja poikaponin yhteisliikutusta toukokuussa 2017

Niin se vaan täälläkin ajoivat velvotteet ja pakkotyöt blogin päivittämisen ylitse. Ne samat, jotka lopettivat myös ratsastusharrastuksen sekä hevos(t)en pidon viime vuoden alkupuolella. Aikoinaan hoidin aivan ongelmitta yhdistelmän työt + hevoset, sitten aikanaan kohtalaisen helposti setin pieni lapsi + hevoset, mutta kun siihen yhtälöön laitettiin vielä lisää työt sekä mies, ei aikaa enää ollutkaan. Kauniin vaaleanpunaisen ajatuksen mukaan miehen kanssa kotihommia olisi puolet aiemmasta, ipanavahti löytyisi saman katon alta ja mahdollisuus säännölliseen harrastamiseen olisi olemassa. Tosielämässä sitä tunsi kuitenkin jatkuvaa painetta siitä että kotihommia oli tekemättä, lapselle ei ollut antanut tarpeeksi huomiota ja aivan jäätävä syyllisyys oli siitä miten otti aikaa omalle harrastukselleen.

Syyskuu 2017

Lopulta sitä tuli vastaan se piste kun ei enää jaksanut. Niin paljon kuin ratsastus antoikaan, kaikki se ympäröivä paine vei suurimman ilon pois. Hevonen liikkui liian vähän ja siitäkin hevoselle antamasta ajasta tunsi pahaa mieltä. Voitto-hepan muuttaminen ylläpitokotiin oli kova paikka, mutta itku muuttui hyvin nopeasti helpotukseksi. Ruuhkavuosiratsastaja oli muuttunut ponitädiksi.

Heinäkuu 2017 - hetki kun kaikki oli täydellistä

Ponitätinä oleminen on asiaan perehtymättömälle varmasti lähellä kirosanoja. Mutta jokainen oman shettiskaverin omaava tietää, että onhan tämä nyt jotain mahtavaa! Kun iso hevonen on poissa, on jäljellä lapiollinen miniponien kakkapalleroita, kourallinen lisärehuja, muutama heinänkorsi, pieni ämpärillinen vettä ja, mikä parasta, enemmän kuin painonsa arvosta rakasta ystävää.

Miniponi ei laske montako kertaa viikon aikana on oltu liikkeellä. Poni on aina yhtä hyväntuulinen lähtiessään kärrylenkille ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon tai kolmatta kertaa ensimmäiseen viikkoon. Poni ei pahastu vaikka loimitus ei mätsää pinteleiden väriin eikä ole harmissaan ettei treenilenkeillä aina tule edes hiki. Miniponi ottaa kärryjensä kyytiin innokkaasti höpisevän neljävuotiaan ja ymmärtäväisesti kulkee pyöräilevän ponipojan perässä pitkin kylänraittia. Poni on aina valmis vastaanottamaan pari rapsutusta, lohduttamaan pahan mielen pois ja kieltämättä myös mielellään nauttimassa palkaksi pari keksimurusta.

Poni ei ole ollenkaan tyhmä. Miniponi on niin viisas, että kesken ohjasajotreenien kun kuuluu pellon reunasta vauvan itkua vaunuista, tuleekin ohjastajasta ohjattava ponin suunnatessa suoraan äänilähteen luo. Poni varmistaa että vauva tulee heti huomioiduksi ja ehkäpä siinä sivussa hieman toivoo pääsevänsä jatkamaan päivän paistattelemista tarhaan. Eiköhän poni kuitenkin tiedä, että muutama hetki tästä eteenpäin ja kärryissä on ponitädin lisäksi iso ponipoika ja pieni ponipoika.

Joulukuu 2017 - Edessä Hurja-Urmas ja takana Not At All Lu Art "Miniponi"

Viime vuosi oli todella raskas. Sitä huomaa kuitenkin, jälleen kerran, että vaikka taipuu niin ei katkea. Tällä hetkellä olen vielä hoitovapaalla ja hoidan parhaani mukaan kahta ponipoikaa ja kahta poikaponia. Näissä neljässä on tälle emännälle tarpeeksi isäntääkin.