LISÄTIETOA:

torstai 22. maaliskuuta 2012

Hevosesittely 1/3: Mäntymäen Voitto

31.5.2011

Suomenhevonen, ruuna
MÄNTYMÄEN VOITTO
* 3.6.2009
i: Sumiainen
e: Mäntymäen Minttu
ei: E.V. Johtotähti

Ajattelin perehdyttää blogini lukijat hieman syvällisemmin kolmeen omistamaani suomenhevosruunaan. Esittelyt aloitan nuorimmasta eli ensimmäisenä valokeilaan pääsee Voitto 3 vee.

Voitto oli heräteostos parhaimmillaan. Huomasin loppukeväällä 2011 (yllätys, yllätys) facebookissa kaverini tilapäivityksen alla pienen maininnan Voiton kasvattajalta, että hänellä on myynnissä 2-vuotias orivarsa, jonka isä on Sumiainen. Olin Sumiaisen nähnyt muutamaan kertaan Ypäjällä koulukisoissa ja olin silloin kiinnittänyt huomioni tähän upeaan hevoseen, jolla oli MAHTAVA harja! Mietin siis enintään noin minuutin ja pistin samantien yksityisviestiä Voitto-varsan myyjälle. Muutama päivä tästä eteenpäin oli nuori ori jo livenä nähty ja viikkoa myöhemmin se olikin jo haettu meille kotipihaan.

Alla olevassa kuvissa (29.4.2011) Voitto on ensimmäistä iltaa meillä uudessa kodissaan.
Samassa tarhassa ovat myös Kalilei (piirto), Porre (pönäkkä liinakko) ja Polle (minishettis).


Ennen kesää ja orilaitumelle lähtöä opetimme varsan suitsiin, valjaisiin sekä kuolaimiin, huolsimme kaviot kuntoon ja teimme ohjasajo-harjoituksia noin 20 kertaa. Alkuun varsa toimi ohjasajossa todella hyvin, mutta noin 10 toiston jälkeen tuli (mikälie uhmaikä ja) ongelmia. Voitto päätti ettei hän haluu eikä hän tahdo. Seuraavina kertoina tuli tutuksi niin pukittelu, ympärikääntyminen, pystyyn hyppiminen kuin ojaan peruutus. Lopputulos oli kuitenkin Varsa 0 - Ihmiset 1. Viimeiset ajokerrat ennen kesälomaa sujuivat hienosti!

Ohjasajoa kotona 22.5.2011

Kesäkuun varsa oli orilaitumella ja valitettavasti menetti pitkän harjansa lähes kokonaan sillä reissulla. :(
Laitumelta lähtö oli muutenkin aikasmoinen show... Meni pari tuntia saada riimunsa pudottanut ja (omasta mielestään) täysin villiintynyt pojankoltiainen kiinni. Ei kelvannut ruoka eikä nurkkaan ahdistaminenkaan tuottanut mitään tulosta. Ei auttanut mikään muu kuin kävellä vain varsan perässä ja toivoa, että se luovuttaa jossain vaiheessa. Ja kyllä, se luovutti! :D

Voitolla koppakärryt ensimmäistä kertaa perässä 8.7.2011
Heli Rainio ja Voitto 07/2011

Laitumelta Voitto meni suoraan ajo-oppiin Heli Rainion luo. Siellä ohjasajettiin vain yhden kerran (toimi hyvin) ja sen jälkeen laitettiinkin jo kevyet kärryt perään. Voitto toimi täydellisen hyvin, ei mitään pelkoa tai ihmetystä! Viikon jälkeen kevyet kärryt vaihdettiin koppakärryihin ja pian jätettiin toinen taluttajakin pois.
Nopeasti päästeltiinkin jo ravia pitkin hiekkatietä ajomatkan pituutta kasvattaen. Kääntyminen oli varsalle aluksi hieman hankalaa. Herra ei meinannut millään tajuta, että jalat pitää laittaa ristiin kääntymisen helpottamiseksi. ;D
Reilun kuukauden ajo-opin jälkeen orhi tuli kotiin ja ajelut jatkuivat säännöllisesti kotimaisemissa. Ensimmäiset kengätkin laitettiin alle eikä suurempia ongelmia siinäkään!

Metsämäen tamma- ja varsanäyttelyssä 28.10.2011
Kuva: Satu Österman

Kesällä 2011 piipahdimme muutamissa match showssa katselemassa maailmaa sekä opettelemassa näyttelykäyttäytymistä. Syksyllä kävimme ensin Turussa Metsämäen tamma- ja varsanäyttelyssä (palkinto III+, pisteet 8-7-6-7-7-7) ja myöhemmin vielä Helsingissä Valtakunnallisessa varsanäyttelyssä (tulos sama kuin Metsämäessä eli palkinto III+, pisteet 8-7-6-7-7-7).

Veller ja Voitto 08/2011
Kuva: Satu Österman


Syksystä alkaen Voitto on asunut pihatossa ystävänsä eestin raskasvetoruuna Vellerin kanssa ja käynyt 5 km ravilenkillä kärryjen kanssa 4-5 krt viikossa. Marraskuusta helmikuuhun kärryttely oli hyvin vähäistä (talviloma) ja on nyt taas kevään innostamana treenit ovat jatkuneet. Varsa on kasvanut talven aikana varsinkin korkeutta, nyt toivotaan että tulisi myös lihasta sekä leveyttä.

Alkutalvesta alkaen Voitto on käynyt myös kerran kuukaudessa irtohyppäämässä lähimaneesilla. Laatuarvostelussa käytettävä irtohypytyskuja sujuu hyvässä rytmissä ja helposti suorittaen. Myös liinassa juoksutus on tuttua hommaa.

Keväällä 2012 Voiton ja Vellerin leikit kävivät sen verran rajuiksi, että Voitosta oli aika tehdä ruuna.
Ruunauskertomus löytyy täältä:  http://blondiponit.blogspot.com/2012/03/orista-ruunaksi.html

Tulevan kesän aikana Voitto pitäisi tutustuttaa ratsastuksen alkeisiin, tähän asti kun ollaan vain ajeltu kärryillä. Siinä hommassa ruuna onkin todella hyvä! Reipas ja rohkea, ei pelkää autoja tai muutakaan lenkillä vastaan tulevaa.
Huhtikuussa ruuna osallistuu myös Ypäjällä järjestettävään nuorten suomenhevosten laatuarvosteluun.

Luonteeltaan Voitto on erittäin kiltti ja palvelualtis. Sille käy kaikki ja aina.

1 kommentti:

  1. Voitto on ensimmäinen varsa, mihin olen tutustunut ja siksipä sillä on paikka ajatuksissani. Kiva katsella näitä jo ison Voiton juttuja.

    VastaaPoista