LISÄTIETOA:

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Pörri ♥ ♥ ♥


Salo seurakoulu 13.4.2009
Kuvannut Laura Haaksiluoto

Tänään oli piiiiiiitkästä aikaan sellainen päivä, että pakkasin Porren traileriin ja suuntasin sen kanssa maneesin pehmeille puruille keventelemään valmentajamme Maija Heikkisen valvovan katseen alle. Porre on tänä vuonna jo muutamia kertoja käynyt maneesilla, mutta edellisestä oikeasta treenikerrasta oli aikaa yli vuosi!

Taustana kerrottakoon sen verran, että Porrella on valitettavan pitkä sairashistoria edelliseltä 5 vuodelta ja treeni on aina ollut todella katkonaista. Ensimmäisen vuoden meillä ollessaan (kevät 2006 - kevät 2007) ruuna juoksi raveissa kilpaa (saaden hyviä sijoituksia ja oikein kivasti rahaakin), mutta raviura päättyi pahaan hankosidevammaan. Sen jälkeen Porrella aloitettiin tavoitteellinen ratsukoulutus, jota on pätkinyt vuorotellen jalkavaivat, selkävaivat, potkuvammat ja/tai mysteeriset muut ontumat.

Yksi (melkein) ehjä treeni- ja kisakausi meillä on takana (vuosi 2010) ja silloin saimme treenattua ahkerasti ja kilpailtua paljon keväästä syksyyn. Tulostakin saimme, seuratasolta oli jo ennen tullut rusetteja, mutta nyt sijoituimme aluetasollakin HeC ja HeB -luokissa.
Porrella on ilmavat, hyvät liikkeet ja hieno laukka. Ruuna osaa HeA- tason asiat, mutta juuri tällä hetkellä ei riitä kunto eikä kokoamiskyky suorittamaan niitä kilpailuissa vaadittavalla tasolla.

Tänään teimme helpot koulutreenit Porren kuntotason huomioiden. Alkukävelyn jälkeen aloitimme käyntipohkeenväistöllä "koko rata leikkaa" -linjalla. Oikealle väistö sujui tahdikkaasti ja sujuvasti, vasemmalle olikin huomattavasti vaikeampaa. Ongelmat lienevät johtuvan satulan päällä sijaitsevasta ratsastajasta, uskallan epäillä...

Kevyessä ravissa menimme matalassa muodossa suuria ympyröitä, maneesin kokoista kahdeksikkoa ja pyöristimme kulmat. Porren saatua lihakset kunnolla lämpimäksi siirryimme takaisin käyntiin ja jäimme päätyyn neliölle. Jokaiseen kulmaan hyvä asetus ja etuosakäännöksen puolikas. Alkuun ei taas oikein homma toiminut, mutta toistoja-toistoja-toistoja ja toivotunlaisia askeleitakin alkoi löytyä. Sitten sama ravissa... Sanotaanko vaikka niin, että suunnilleen onnistui. ;)

Lopuksi ympyrällä ravi-laukka-ravi -siirtymisiä. Porre helposti hidastaa liikaa raviin siirtyessä eikä jatka matkaa reippaasti ja sujuvasti. Samoin laukka meinasi alkuun jäädä liian hitaaksi ja "neliskanttiseksi". Oikea laukka on helpompaa meille molemmille ja siinä nostot sekä siirtymiset oli helpompaa tehdä. Teimme kaksi siirtymistä jokaisella ympyrällä. Se oli äärettömän helppoa tuollaisella hevosella, joka on hyvin kuulolla ja jolle laukkaaminen on luontevaa.

Vasemmalle siirtymiset parantuivat kerta kerralta ja pienen herättelyn jälkeen alkoi löytyä erinomaista selän läpi kulkevaa raviakin! Siinä oli pieni muisto menneistä hienoista koulutreeneistä ja ripaus toivoa tulevaisuuteen!

Tällä kaudella toivottavasti pääsemme Porren kanssa starttaamaan muutamat koulukisat. Se kuitenkin edellyttää ruunalta terveyttä, laihtumista ja pientä ratsastuksellista hienosäätöä. Peukut kuitenkin pystyyn, että ainakin loppu kesän suokkitapahtumissa meidät voi bongata kouluradalta! :)

Alla olevassa kuvissa olemme Ypäjältä kisaviikolla 29.7.2010. Suomenhevosille avoin HeC:1, 62,75% ja sija 4/33. Kuvasta KIITOS Satu Österman!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti