LISÄTIETOA:

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ratsastuspilatestreenit 22.10.2012

Mikä on ratsastuksen "suola"? Se on ehdottomasti Airan ratsastuspilatestunnit!

Ensimmäisellä Airan istuntunnilla 14.6.2012

Parin kuukauden tauon jälkeen pääsin jälleen Airan istuntaoppiin. Mahtavaa! Keli oli syksyisen aurinkoinen ja ratsunani oleva Porre-papparainen hyvällä tuulella. Tällä kertaa teemana oli jalat ja niiden oikea asento. Yläkroppani alkaa pikku hiljalleen löytää oikeaa suuntaa, joten nyt on korjaamiskohteissa siirrytty hivenen alemmas.

Teimme käynnissä pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä ja siirryimme sen jälkeen kevyeeseen raviin. Tämä on aina ollut hyvin vaikeaa, mutta nyt pitää myöntää että edistystä on tullut! Istunnassani korjattiin tällä kertaa varpaita osoittamaan eteenpäin ja polven puristus satulaan piti saada loppumaan. Keventäessä jalkani helposti hytkyvät ja keventelen liikaa satulan takakaarella.

Vasen jalkani on helpommin hallussa, oikea jalkani elelee ihan omaa elämäänsä toisesta riippumatta. Kun varpaat oli saatu oikeaan suuntaan ja takareiden tuki pitämään polvi irti, huomasin selvästi miten kevennys tuli vakaammaksi ja koko istunta pystymmäksi. Suurimpana yksittäisenä korjauksena oli siirtää jalustinta jalan alla hivenen syvemmälle, sen jälkeen jalkojen heilunta rauhoittui selvästi. Nyt tiedän lisäksi mitä on harjoitusravissa nilkan jousto!

Jatkossa pitää muistaa tarkkailla, että polvet eivät purista, jalustin on sopivassa kohdassa jalan alla ja varsinkin, että pohkeilla vauhtia pyydettäessä kantapää ei nouse "koukkimaan". Porren kanssa jään myös helposti puristamaan ja naputtelemaan lisää vauhtia, kun jalan pitäisi pyytää vauhtia lisää ja sen jälkeen jäädä kylkeä vasten rentona.

Ihania pieniä, mutta niin olellisen suuria, "AHAA" -elämyksiä!

2 kommenttia: