LISÄTIETOA:

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ilmojen halki käy lentäjän tie

* * * Kyllä! Me ollaan hengissä vieläkin, blogihiljaisuudesta huolimatta! * * *


Anna Kärkkäisen estevalmennus 16.5.2014
Ratun talli, Lieto

Voitto jatkaa estetreenejään Ratsastaja- Iiriksen kanssa. Tällä kertaa otimme osaa Anna Kärkkäisen estevalmennukseen. Voitto sai kehuja ja olimme kaikki todella tyytyväisiä valmennuksen antiin!

Tehtävät olivat sellaisia puoli-haastavia, joita ei vain räiskitty menemään. Voitolla on vielä suuria puutteita laukan kasassa pitämisessä ja vaikeuksia kääntyä, mutta paranee - kerta kerralta!


Voitto korvaa korkeudella ja pituudella sen, mitä muissa osa-alueissa vielä häviää. Iirikselle pitää nostaa hattua. Miten neiti jaksaakaan aina kehua ruunaa ja tuntuu kovin mielellään Voittoa treenaavan tässä lajissa.





Valmentaja- Anna kehui Voittoa hyvännäköiseksi ja ettei se mikään toivoton ole. Hyppy on erittäin hyvä, kun asiat osuvat kohdalleen. Vielä niiden pitää osua kohdalleen, jotta homma toimii.

Pienien varustemietintöjen parissakin täällä ollaan. Iiris varovaisesti kyselee joka kerta, että "oliskos mitään estesatulaa tälle" (Siis MITÄ?! Eikö Albionin koulusatula kelpaa?!) ja nyt Anna kehotti hankkimaan vatsapanssarin.



Kuvista super suuren kiitoksen saa SD-team blogin Marjut!
Lopuksi tarjoilen vielä tuttuun tapaan videon.


7 kommenttia:

  1. Hienoa menoa! Kyllä se siitä alkaa sujumaan. :) Minusta tuo ei kyllä näytä yhtikäs siltä, ettei Voitosta tulisi hyvää esteratsua. Pusikkoratsastajan silmiin toim. huom. :)

    Olisiko muuten vinkkiä miten saisi totaalisen ratsastusmotivaation takaisin? Kamalaa kun on kolmen vuoden ajan ollut hirmuinen motivaatio ja nyt se on poissa. Tuntuu ettei sitä kehity ollenkaan vaikka mitä tekisi niin turha tehdä mitään. Oi voi..

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista! :)

    Motivaation puutteeseen on itselläni auttanut tähän saakka aina aika. Jos ei ole kiinnostanut ratsastaa, en ole ratsastanut. On se halu selkään kiipeämiseen aina jostain uudestaan putkahtanut. Asiaa on edesauttanut valmennusten seuraaminen.

    Tsemppiä motivaation odottelulle! Täällä sitä olis, muut asiat vaan ovat vastakarvaan treenien toteutuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten totta, että aika auttaa. Ja ehkä maastoilu :) Ja kisojen ja valmennusten seuraaminen!

      Poista
  3. Hieno Voitto!

    Meillä on myös Torstenin kanssa panssari käytössä, vaikkei todellakaan pidetä hokkeja kesällä tai hypätä isoja ;) Poni vaan nostaa kaviot aina niin kainaloon, että parempi pitää vähän vatsaa suojassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään enää ole hokkeja eikä todellakaan hypätä (vielä) isoja, mutta Voittokin liioittelee sen verran, että kerää jalkansa hyvinkin tehokkaasti alleen aina toisinaan. :)

      Mutta nyt meillä on panssari! Enää puuttuu se estesatula. :D

      Poista
  4. Voitto on kyllä rakenteeltaan ja väriltään niin hevonen miun makkuuni! <3 Meillä on Tipan kanssa vähän sama pulma satulan suhteen. Cliff Barnsby koulusatula on vaan niin hyvä satula itselleni istua ja jopa pikku esteillä tuntuu mielestäni hyvältä, mutta estehirmu tuosta on kuoriutumassa, joten kyllä pitäisi harkita kunnon estesatulan hommaamista. Niin ja sen vatsapanssarinkin se kuulemma tarvitsisi myös.Tili just tuli; hepat tarvii kuiviketta ja rehua, sit haluisin tupla pituisen juoksutusliinan ja satulan ja siihen vermeet... Hymm kai sitä tämänkin kesän itse kuljeksin vanhoilla kesävaatteilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitolla on kieltämättä rakenne kohdallaan (myös omaan makuuni!) eikä tuommoinen suomenhevosen värinen suomenhevonenkaan kaikkein huonoin vaihtoehto ole... :)

      Mää en käy nykyisin enää ollenkaan vaatekaupoissa. Tai oikeastaan osta uutena yhtään mitään muuta kuin ruokaa. :D Kirppikseltä saa kaikkea mahdollista ja tori.fi on kiva nettisivusto. Kun itse tinkii aikasten paljosta, saa hevosille ostettua kaikkea toooosi tarpeellista. ;)

      Terveisin Äitiyslomalainen

      Poista