Ei ole yksin hyvä olla

Sanotaanko kaviopäivää, ehdottaa vanhempi miniponi.

Ennen kaksi viikkoa sitten ollutta kasvattajakisaviikonloppua en uskaltanut muuta kuin hengittää pinnallisesti ja toivoa, että Voitto pysyy ehjänä suureen tapahtumaan saakka. Yhtään mihinkään muutoksiin ei voinut harkitakaan ryhtyvänsä.

Heti Ypäjä- viikonlopun jälkeen tein sen minkä olen halunnut tehdä jo jonkun aikaa. Lämäytin koko Tarulandian kaviokaskunnan samojen aitojen sisäpuolelle. Siellä ne nyt parisen viikkoa ovat yhdessä temmeltäneet; kaksi paljaskavioista kääpiöoriponia ja yksi pro-luokan suomenhevosen juntti.

Tämä yhteiselämän aloitus ei tuonut tullessaan mitään sen suurempaa draamaa. Voitto ja oripojat ovat asuneet samassa pihassa, saman väliaidan molemmin puolin, kolme vuotta ja näinollen tuttuja toisilleen. Hieman alkuun juostiin ja pörhisteltiin ja se oli sitten siinä.

Voitto on aikas komeassa kunnossa!

Olen useasti nähnyt Voiton rapsuttelemassa poniystäviään ja yllättäen myös ponit keskenään ovat aloittaneet rapsutustuokiot. Ei muuten ennen Voiton porukkaan liittymistä ole näin tapahtunut! Voitto on porukan pomo ja kääpiöt lakoavat edestä aikas haipakkaa suuren herran lampsiessa yrmeän näköisenä paikalle.

Vode on nyt kaksi viikkoa viettänyt lomaa kisan jäljiltä ja pikku hiljalleen omien mahdollisuuksieni mukaan ruuna palailee liikutuksen pariin tulevalla viikolla. Hieman jo uhkailin, että kärrään ruunan Maijan silmien alle ja kiipeän itse kyytiin. Olisi varmaan "ihan kiva" itsekin kokeilla miten tämä huippuunsa treenattu hevosvoima kulkee ja sivistää itseään edes kerran vuodessa ratsastustunnin merkeissä.

Jos muuten haluat tietää, mitä miniponeille kuuluu, niin voin paljastaa sen. Ne syö, kakkaa ja nukkuu. Sekä näyttävät söpöltä. Tärkeä tehtävä sekin.

Kaunis kuin karamelli: Miniponiori Hurja-Urmas 3 vee