Kehäraakkeja ja kuninkaita

Tallin kuningas, elokuu 2016

Niin se arki vaan jatkaa rullaamistaan täällä nyt kun on saatu sovitettua AjoChampion -pokaali hyllyn päälle kaveriensa seuraan, ruusukkeet riviin seinänarulle ja ensimmäiset tirsat otettu voittoloimi lämmikkeenä. (Viimeisimmän suoritti kylläkin kissa, mutta suotakoon se kunnia hänelle.)

Perintöprinssit Hurmas ja Voitto

Elokuu 2016

Miniponi sai ansaitsemansa viikon loman kisan jälkeen ja ori on tänään taas kaiveltu aisojen väliin hölkkälenkin merkeissä. Torstaina me lähdetään maailmalle treenaamaan valjakkoajon tarkkuuskoetta. Se onkin meidän ensimmäinen, viimeinen ja ainoa, treenikerta ennenkuin olemme taas liekeissä!

Ensi viikon sunnuntaina järjestetään Hessitallilla Keilakunkkukisa, joka on valjakkoajon tarkkuusratakisa. Minipygmi on kisaan mukaan ilmoitettu ja jos aiomme kunnialla selvitä tulevasta, olisi kuskin syytä pitää pää kylmänä ja olla hyperventiloimatta kisaradalla! Pikkuisen liian tuoreessa muistissa on laatuponikisan ajokoe ja se ihmetys kun poni ei käänny. Ai niin, jos mää ihan hiukan hengitän, niin ohhoh, sehän kääntyy kuten pitäiskin...

Olen myös paljon pohdintaa aiheuttavan valinnan edessä: hakeako valjakkoajon aluevalmennukseen mukaan vaiko ei. Kovasti on kehoitettu sinne lähtemään mukaan, mutta sitten tulee aina sieltä oman pään sisältä se kuuluisa mutta. Mutkun emmää ole varma ehdinkö treenata ponia riittävästi ja emmää tiedä mistä mää ne valmennusrahat taion ja emmää tiedä saanko mää töistäkään niitä päiviä vapaaksi ja emmää tiedä muutenkaan mistään mitään. AAAARG!

Nyt on vaan se tilanne, että tarttis tietää. Niinkuin ihan oikeasti.

Syyskuu 2016

Toisinaan olen ihan mahdottoman kateellinen noille otuksille. Elämä olis aikas helppoa, kun yks elämän päätehtävä olis kiinnostuneena nuuskia kaverin kakkakasaa. Tai jos vaan makais nurmella ketarat kohti taivasta, ei huono sekään. Yleensä mää kyllä näytän aikas pitkälti samalta kuin tuo Hurmas tuossa ylläolevassa kuvassa. Olen ihan pihalla ja töllötän vain hölmistyneenä.

Eräs loistava esimerkki tästä on heinäpaalin sijoitus. Mää olen sen tunnollisesti aina sijoittanut vuodesta toiseen tallin viereen. Nyt yhtäkkiä tänä syksynä syttyi tosi hienosti valaiseva lamppu pääni viereen ja tajusin, että ohhops, määhän voisin pyytää heinämiestä pudottamaan paalin traktoristaan aivan heppojen heinäkaukalon kohdalle tarhan aidan ulkopuolelle!

Wooooow mikä ajatus! Ei tarvitsekaan enää rullata kottikärryillä heinää pihalta vaan voin vipata suoraan heinät aidan yli kaukaloon. Äkkiseltään arvioiden aiemmin heinäpaalin ja -kaukalon väli on ollut kuudenkymmenen luokkaa ja jokainenhan osaa kuvitella paljonko varsinkin tuulisella säällä kottikärryjen kyydissä oleva kuorma hytkyy, heiluu ja lennättää korsia pitkin pihaa. Niitä onkin sitten haravoitu tunnollisesti useampi kerta viikossa.

Näillä tyypeillä on aina nämä samat vakiopaikat mökissään.

Kaikkinensa täällä on asiat hyvin. Ponit ovat kuin Siperian kylmimpään talveen varautumassa ja Voittokin karisti kesäkarvansa melkein kertarytinällä. Tarttis senkin tulevan talven karvajuttu tässä joku päivä pohtia, että mites herran karvat. Onko Vode ensi talvena kokonaan karvainen, osittain karvainen vaiko täysin naku. Kauhiasti vaihtoehtoja ja mää en tunnetusti ole mikään kovin nopea ratkaisuissani, joten tästäkin saataneen muutamaan viikon kriisi.

Aina on tämä yks sankari, jonka p*rse kutiaa!

Ihan kaikeasta ei tarvitse murehtia. Kakkaa tulee ja sitä pitää lapata. Homma ei onneksi ole koskaan edes yksinäistä. Kolme apuria ovat aina läsnä ja hyvin vahvasti paikalla. En tiedä meneekö enemmän aikaa ötököiden hätistämiseen auton kimpusta vaiko näiden karvamopojen palleroiden siivoamiseen.

Jos ei auton, niin sitten kottikärryjen kimpussa.

Viikossa tulee melkein peräkärryllinen ehtaa kakkaa! Mukana ei ole talikolllistakaan heinää tai kuivikkeita.

Silloin kun minä olin nuori... Niin silloin ei koskaan siivottu tarhoja! Tuntuu aivan jäätävältä nyt kun taaksepäin katselee. Sekin määrä mitä mää tuolta meidän tarhasta kärrään tavaraa pois, on aivan suuren suuri. Ei meinaa joka päivä edes yksi kottikärryllinen riittää! Äkkiä olisi tarha tosi karmeassa jamassa, jos kaikki se kakkapallero jäisi sinne hengailemaan.

Tätä maisemaa ei hevosihmiselle tarvitse selittää!

Olen mää onneksi välillä päässyt tekemään jotain muutakin kuin vain lappaamaan kakkaa. Hiukan on Vodella kärrytelty ja aikas paljon on reippaasti hölkytelty menemään sänkkärillä. Ei me mitään kaahausta (ai-kauhia-sentään!) harrasteta, mutta semmosta vapaampaa laukkaa ollaan menty että rööritkin aukeaa. Toisinaan ollaan kyllä otsa kurtussa piiperretty jotain kuvioitakin, mutta yhtä kaikki, ollaan pidetty tosi kivaa!

Syyskuun loppu 2016

Viimeiset laidunmaistiaiset on mutusteltu syyskuun loppupuolella ja nyt on ollut tarjolla yöpakkasia sekä pelkkää heinää. Ensi kesänä jatkuu zembalot laitumella ja siihen saakka rässitään tarhassa ja pötkötellään olkipedillä.

Mukavaa eläinten viikon jatkoa kaikille!