LISÄTIETOA:

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hierontaa ja homeopatiaa


Kyllähän sitä raskaan työn raataja ansaitsee vain parasta! Eli meillä vieraili tänään, tiistaina, Ulla Vilpo hieromassa Porren läpi. Pappaputten edellisestä hieronnasta onkin vierähtänyt jo aikaa (Kalilein nauttiessa tästä ylellisyydestä), mutta jumeja ei oikeastaan mainittavaksi asti edes ollut. Vasemmalla takana oli hieman kireyttä ja ehkä osittain siitä syystä toinen laukka ei ole oikein pyörinyt. Ruuna tykkäsi hieronnasta ja nuokkuikin puoliunessa koko käsittelyn ajan.

Kalileita ei tällä kertaa hierottu kintereen tulehdustilan takia. Olen jokaisena iltana viikon ajan, ohjeiden mukaisesti, kylmännyt jalkaa 15-20 min ja antanut ruunan olla levossa. Kilikali on toki itse liikuttanut itseään laitumella iloisen pukkilaukkailun merkeissä ja kähyämällä Voitto-varsan kanssa. Olen odotellut jotain näkyvää parantumista jännetupin alueella, mutta nyt näyttää valitettavasti siltä ettei parempaan suuntaan olla menossa. Tai sitten paikan lämpö, turvotus ja nesteen kovuus ovat merkkejä siitä että jotain tapahtuu?
Ensi viikolla mennään kontrolliin klinikalle ja ollaan taas (ehkäpä) viisaampia.


Porre syö yleiseen jäykkyyteen ja nivelvaivoihin 1hevosvoiman maahantuomaa Suppleaze Goldia, joka sisältää glukosamiinia, kondroitiinisulfaattia, MSM sekä hyaluronihappoa. Ainakaan huonommaksi ei papparaisen liikkuminen ole mennyt "SG:n" syöttämisen myötä, mutta koska sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua, ajattelin kokeilla tässä rinnalla jotain uuttakin. Pörriäinen meinaan sai homeopaattisia helmiä purkillisen! Katsotaann auttaisiko se ruunaa notkistamaan liikkeitään!

Kalileikin sai oman homeopaattisen purkkinsa! Herra sai erilaisia helmiä, niiden pitäisi vaikuttaa juurikin tähän meneillään olevaan jännetupintulehdukseen. Vaikutuksen pitäisi näkyä noin viikossa, odottelen tuloksia (tai tuloksettomuutta?) innolla!

  

Ylläoleva kuva lötköpötköistä on kohtalaisen tuore tuosta muutaman päivän takaa. Tämä ei siis ole samana aamuna kuvattu kuin edelliset aamu-uniset hevoset. Ruunat ovat oikeastaan jokaisena aamuna seiskan kieppeillä levolla meidän olohuoneen ikkunan takana eikä varsinkaan Voittoa paljoa sapellihammastiikerit pelota! Sen verran löysänä nuori mies lekottelee vatsakumpu korkeimpana kohtana.

Tämän ruunakolmikon menoa on muutenkin aivan hypnoottisen ihanaa seurata! Välillä huomaan istuneeni sohvalla, ikkunasta ulos tuijottaen, pitkiäkin aikoja. Pojat ovat paljon aktiivisempia kuin tarhassa ja todella sosiaalisia! Kalilei pitää pomon paikkaa ja on hyvin mustasukkainen Porresta, Voitto ei missään tapauksessa saa leikkiä Pörrin kanssa. Kalilei pitääkin siis Voiton leikkisedän paikkaa ja välillä saa riimuja etsiskellä pitkin laidunta. Ensimmäinen irtokenkäkin jo koettiin, siitä kiitos Voitolle.


Viimeisenä vielä myynti-ilmoitus:
MYYDÄÄN siistikuntoinen, muutaman vuoden vanha, ruskea Albion Legend K2. Leveys MW, koko 17,5". Topattu 08/2011.  
Hp. 950 € / tarjous

4 kommenttia:

  1. Oi miksi, oi miksi tuo satula ei ole kokoa 17/W? Olen yrittänyt yli vuoden löytää tuota kokoa käytettynä tuosta satulasta... Ja tämäkin oli harmillisesti kumpaankin suuntaan hiukan vääränkokoinen.

    VastaaPoista
  2. Meillä etsittiin RUSKEAA Albion K2-koulusatulaa leveydellä XW. Ei löytynyt, ei sitten mistään. Pakko oli sitten ostaa MUSTA Albion Platinum, ei auttanut muukaan. :D

    Tsemppiä satulan etsintään!

    VastaaPoista
  3. Minkä nimistä homeopaattista Porre sai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porre saa vieläkin pari kertaa viikossa: Rhus toxicodendron (nyrjähdys, sijoiltaanmeno, ylikuormitus, nivelet ja lihakset).
      En tiedä onko auttanut, mutta paremmalta on ruunaskan liikkuminen tuntunut viime aikoina!

      Poista