LISÄTIETOA:

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kirppusirkusta: Miniponilla väiveitä!!!

Tampereen hevosklinikalla 21.1.2013, osa II.


Voiton mukaan Tampereen hevosklinikalle (kts. edellinen postaus) lähti myös meidän vanhempi miniponimme. Poni on kutinut epämääräisesti jo jonkun aikaa ja hangannut harjansa aika pahaan kuntoon. Minkäänlainen kotikonsti ei ole auttanut eikä kesäihottumankaan pitäisi oireilla keskellä talven pakkasia.
Ell Kimmo Elfving katseli hetken aikaa ponia ja hyvin nopeasti oli vastaus ongelmiin: VÄIVEITÄ! Ihanaaa... Väiveet viihtyvät parhaiten harjan alla tai sään lähellä ja juurikin näistä kohdin on varsa kutissut. Näiden öttiäisten pitäisi tarttua muihinkin hevosiin, mutta mitään oireita ei ole muilla ollut. Ei edes tämän kanssa samassa pihatossa asuvalla issikalla tai ½- vuotiaalla miniponivarsalla.



Pahin hangattu kohta kaulasta näkyy ylläolevassa kuvassa. 

Hoitona näihin väiveisiin on hyönteismyrkky Coopersect, jota laitetaan 5 ml miniponin selkärangan kohdalle harjan viereen iholle ja takapuolen päälle. Hoito toistetaan 3-4 kertaa viikon välein, koska lääke ei tehoa muniin, joista voi kuoriutua uusia väiveitä.
Lisätietoa hevosen väiveistä löytyy esimerkiksi eläinlääkäri Kati Tuomolan sivuilta.

Ps. Miniponi aiheutti "oooooo", "ihana", "awwwwww" ja vastaavia ihastuksen huokailuja erittäin paljon klinikalla. Ei se nyt mielestäni niiiiiiiiiiiiin söpö ole, mutta ehkä olen tullut immuuniksi sen suloisuudelle, kun ponia näkee aamuin ja illoin kotipihassaan, hih hih.

6 kommenttia:

  1. Tähänkin on kommentoitava että nämäkin on tuttuja riesoja, Meidän ori oli oikein hilseinen karvaturilas tullessaan meille kohta vuosi sitten ja koska väiveitä on ennenkin tullut muilla hevosilla kohdattua, oli kotidiagnoosin teko helppoa. Parhaiten muuten väiveet näkee hikisestä hevosesta: Kun karva on märkä ja lintassa, nousevat väiveet karvan päälle "haukkaamaan happea", eli ovat vähän kuin kävelevää hilsettä :D Hyvä että öttiäiset huomattiin ja poni sai avun kutinaansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!! Pitää varmaan noita muitakin hevosia katsella hikilenkin jälkeen "sillä silmällä"... En ole onnekseni ikinä koskaan ennen törmännyt tämmöiseen(kään). Kaikkea sitä vastaan tuleekin kun vanhaksi elää! :D

      Poista
  2. Meillekin kerran tuli väiveponivarsa, samanlaista laikkua oli tukan alla ja kutisi. Keskellä talvea houkutellut pestä karvatörilästä, mutta sillon oli joku jauhe mitä tupsuteltiin se täyteen ja väivekansa tipahteli sieltä sitten silmät ristissä alas. Ko. jauhe poistui niihin aikoihin markkinoilta, (varmaan väivevaarallisena;) tästä tosin jo 100v aikaakin. Eikä tarttunut onneksi meilläkään muihin polleihin, toivottavasti ei teilläkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tarttunut täälläkään muihin ja ongelma on toivottavasti nyt hoidettu! *kop kop* :D

      Poista
  3. Hui, meilläkin 3 vuotiaalla shettistammalla todettiin ne västikään..
    Kun aloititte lääkityksen, niin kuinka nopeasti elävä kansa katosi ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin Coopersectiä kolmena peräkkäisenä viikkona poniin eikä sen jälkeen ole esiintynyt kutinaa ollenkaan. Iho harjan alla on parantumaan päin ja siinä kasvaa uutta karvaa.

      Nyt odottelen lämpimiä kelejä, jotta pääsen pesemään miniponin kunnolla Hexocilillä.

      Poista