LISÄTIETOA:

torstai 2. tammikuuta 2014

Tavoitteet vuodelle 2014

Tänään tapahtuneen maneesireissun jälkeen onkin hyvä miettiä tämän vuoden tavoitteita. Mitä ajatuksia on tulevalle vuodelle hevosten kanssa? Kisasuunnitelmia? Uuden oppimista?

Voitto kääntyi nyt 5-vuotiaaksi. Panokset kovenevat ja jotain tarttis pikku hiljaa alkaa jo olla kasassa.
Kauden tavoitteena on syyskuun alussa Ypäjän suokkikuninkaallisten laatuarvostelu viisivuotiaille suomenhevosille. Sinne ei ole karsintaa vaan hevonen saa kvaalin startattuaan aluetasolla hyväksytysti HeC tai 80 cm. Ennen syyskuuta Voitto näyttäytyy siis muutamissa koulukisoissa saadakseen osallistumisoikeuden.

Luvassa on myös estetreenejä ja muutenkin monipuolista liikuntaa. Tähän rakoon sopisi todella loistavasti pariksi kuukaudeksi kunnon lumikelit ja hankitreeni! Tuleeko sellaista... Tulevat viikot kertokoon.




Porre on uransa ehtoopuolella. Papparaisen tulevan vuoden suunnitelma on sama kuin edellisetkin vuodet: olla hyväntuulen ratsuna, käydä kevyesti humputtelemassa maneesissa ilman päämäärää ja pysyä ehjänä. Aivan täysin en päätäni kuitenkaan laita pantiksi, etteikö jossain koulukisoissakin näyttäydyttäisi. Aika on sen verran tainnut jo kullata muistoja edellisestä koulustartistamme muutaman vuoden takaa...






Miniponit tuskin tekevät seuraavan vuoden aikanakaan yhtään mitään. Ainoastaan syövät, kakkivat ja näyttävät söpöiltä. Haluaisin sanoa, että ajo-opetan ne ja ajan säännöllisesti lenkkiä niillä, mutta tiedän oman rajallisuuteni ja näin tuskin tulee tapahtumaan.

Vanhempi, 3-vuotiaaksi kääntynyt, ori varmasti näytetään rotunäyttelyissä, joten jotain sutinaa on luvassa. Nuorempi, 2-vuotias, pitänee myös viedä kerran - pari jonnekin mätsäreihin näytille.



... ja mites se kaksijalkainen eli minä? Omat tavoitteeni ovat istunnan parantaminen, taitavammaksi
ratsastajaksi tuleminen ja (näiden edellisten kohtien myötä) löytää yhteinen koulupiiperryssävel Voiton kanssa. Haluan katsoa loppuvuonna taaksepäin ja todeta, että "kyllä, kehitystä on tapahtunut selvästi"!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti