LISÄTIETOA:

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ylös, alas ja ympäri

2.2.2015
Hengissä ollaan! Minä, ponipoika, kaksi suomenhevosta ja myös kaksi miniponia.

Viime tiistain vastaisena yönä en ollut asiasta aivan yhtä varma. Ähky tuli kylään. Vapaa heinäruokinta, koko ajan sulaa vettä tarjolla sekä hengailua pihattoelämässä kaverin kanssa. Porkkanaa, leipää tai muutakaan herkkua ei oltu tarjoiltu moniin päiviin. Kuitenkin täällä oli maanantaina iltaruokinnan aikaan yksi poni katollaan. Poni näytti ilmapallon nielleeltä ja kipeältä. Tilanne saatiin kotikonstein laukaistua ja sen jälkeen onkin kirmattu entiseen tahtiin. Todella inhoittava tilanne silti!

Kiitos taas teille kaikille monista kommenteista! Tarulandiassa on nyt ollut aikas paljon sutinaa... Blogi herää taas henkiin, kunhan asiat on järjestyksessä! Malttia!







Lisäys 11.2.2015 klo 0.58: Miten täällä kotikonstilla tämä hoidettiin? Epäilin kyseessä olevan kaasuähky, koska poni oli aivan kuin pallon niellyt ja aivan pinkeä. Kilautin kaverille ja yhteistuumin päätimme antaa 1/3 osan Cavalorin Emergency 911- tuubista. Aivan heti ei kipulääkettä haluttu antaa, jos pitääkin kutsua eläinlääkäri apuun.

Poni sai tuubista tahnaa suuhunsa ja päästin sen karsinaan jääden itse myös sinne seuraamaan tilannetta. Ori piehtaroi hieman, mutta pääosin makasi kyljellään ja annoin sen tehdä niin. Kun miniponi nousi ylös, nappasin sen narun päähän ja lähdimme tepastelemaan kotitielle. Oli muuten todella liukasta, huh! Kuu valaisi hienosti reittiä eteenpäin ja näkymistä olisi saattanut nauttia, jos tilanne olisi ollut hieman toinen.

Kotipihaan palaamisen jälkeen miniori näytti suorastaan pirteältä ja hyvältä, joten päästin sen tarhaan kaverin luo. Heinän mutustus oli ensimmäinen ajatus pienellä karvapallolla ja näin pystyi hieman jo hengittämään vapaammin. Vein tarhaan melassivettä, mutta ponit eivät sen makuun ole ollenkaan päässeet ja ämpäri jäi koskemattomaksi.

Yön mittaan seurailin tilannetta ja onneksi tilanne ei pahentunut. Aamulla tarhassa nököttivät kaksi tyytyväisen näköistä ponioria ja olivat oikein pirteinä!


10 kommenttia:

  1. Voi hitsi! No, onneksi meni ohi! Ja huomasin että ponillasi on samanlainen loimi kun kisaponillanikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä kun en ole paljoa blogiasi lukenut, niin hevoset-sivulla lukee että sinulla on kolme suokkia. Nyt mainitsit vain kahdesta?

      Poista
    2. Nuo kitara-sadeloimet ovat loistavia hinta-laatu-suhteeltaan! Kevyitä sekä hyvin pienellekin ponille istuvia!

      Hups, pakko myöntää, että hevoset- välilehti on päivittämättä. Kolmannen suomenhevoseni, Kalilein, myin alkutalvesta pois eli se ei enää ole täällä muonavahvuudessa.

      Poista
  2. Miten sä hoidat ähkyt kotikonstein? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa poni sai 1/3 osan Cavalor Emergency 911 -tuubista ja karsinassa lepäilyä sekä kävelytystä. Pitääkin lisätä tämä kohta tuohon tekstiin vielä! Kiva kun kysyit!

      Poista
    2. Nyt on laajempi vastaus lisättynä tuohon alkuperäiseen tekstiinkin. :)

      Poista
  3. Hienoa että oripoika selvisi kotikonstein <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella tyytyväinen, että ylipäätään selvisi! :)

      Poista
  4. Hei taru! Tietäisitkö mitään shetilanninponia, joka olisi myynnissä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt samantien osaa sanoa mitään yksilöä, mutta eiköhän esim. hevostalli.netistä löydy niitä! Tai facebookin markkinapalstalta. Onnea etsintään! :)

      Poista