LISÄTIETOA:

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Voihan kutina ja raaputus

* * * Pieni poni, iso kutina* * * 


Mää täällä koen omantunnontuskia... Mää olen ihan surkea hevosenomistaja! Yhtäkkiä tänään illalla laitumella heppoja rapsutellessani huomasin Hurmas-ponilla olevan aivan ihostaan rikkinäinen häntäruoto! Siis mitä?! Miten on tämmöinen voinut jäädä huomioimatta ennen? Olen ilmeisesti tosi onnekkaasti tutkaillut ponia aina sen verran yläviistosta, että vasta nyt huomasin ihorikon ja hangatun hännän. Hienosti päällimmäiset jouhet ovat peittäneet aukkoa ja sitä myöden hangattua kohtaa.

(Toim.Huom. tähän väliin sitten, että poni on tosiaan sellaisen alle 90 cm korkea, joten tämmöinen 170 cm sulka päässä oleva täti-ihminen näkee ponin kyykistymättä vain ylhäältäpäin. (Joo. Seliseli.))

Mutta siis. Uskon, että kohta on tullut hankauksesta vaikkakaan laitumella ei ole mitään minne hangata. Poislukien toki vesiastia. Olen kyllä nähnyt ponin piehtaroimassa maa-alueella (ei nurmella), mutta en tätä ennen ole asiaa sen suuremmin pohtinut. Kyllähän nuo otukset tuolla piehtaroivat ja pyörivät, ei siinä ole mitään erikoista. Mutta tämä tyyppi, näin jälkikäteen taas palapelin palasia yhdistellessä, tosiaan on enemmänkin pyörinyt siinä hietikolla.

Tallissakin hevoset ovat välillä olleet karsinoissaan lähinnä jatkuvan kaatosateen vuoksi yöpymässä, enkä ole tallikäyttäytymisessä huomannut tämän miniponin kohdalla mitään levottomuutta. Siellä se on syönyt, kakkinut ja nukkunut aivan entiseen tapaansa eikä siis ole mennyt pitkin seiniä itseään raapien.


Lopputulos on kuitenkin se, että ponia on kutittanut ja selkeästi kutittaa vieläkin. Ylläolevasta kuvasta nyt hiukan näkee hännän tilannetta. Tuosta kun kampaa noita "keskijouhia" sivuun, niin alta paljastuu tosi ärtynyt ja jouheton alue. Ensiapuna pesin kohdan miedolla pesuaineella ja rasvasin helosan+terva -yhdistelmällä. Poni oli kovin myötämielinen tapahtumaan eikä hankauskohta vaikuttanut kipeältä.

Molemminpuolin hännän sivuissa on myös todella ikävän näköiset jäljet.


Mistään muualta en löytänyt ihorikkoja tai selkeitä kohtia joita olisi hangattu. Harjasssa on jouhet siistit ja katkeilemattomat, mutta selkeästi on nähtävillä "pystyraitoja". Jotain kutinaa tai ärtymystä tässäkin varmasti on.

Nyt kun olen muistiani tässä virkistellyt, niin tulee mieleeni viime kesä. Silloin muistan loppusyksystä havainneeni, että Hurmas hankaa itseään. Laidunkauden loputtua hevoset siirtyivät talvitarhaansa ja siellä oleviin omenapuihin oli kiva raaputtaa itseään. Toki Voitto ja Miniponikin itseään rapsuttelivat antaumuksella, mutta tämän ponin kohdalla oli hankausta paljon enemmän. 

Viime kesänä / syksynä raapiminen ei kuitenkaan ollut niin voimakasta, että iho olisi mennyt rikki. En siis silloin tehnyt mitään asian eteen vaan seurailin tilannetta. Raaputus loppuikin aikanaan ja unohdin koko jutun kunnes tänään iski totuus naamalle.


Kauhean helppo kuvata noita otuksia. Hurmas on tuo läsipää oikealla.

Loppuun tuleekin kysymyksiä. Mitä mää nyt teen? Paras on varmasti ostaa ihottumaloimi ja näin ollen luultavasti ainakin osittain saada helpotusta ponin kutinaa? Mitä rasvaa / tuotetta / valmistetta suosittelette näihin ihorikkoihin? Auttakaa ja kertokaa parhaat niksinne! Aivan ensimmäinen kesäkutinaotus tämä ei käsissäni ole, mutta edellisistä on aikaa liki 10 vuotta ja varmasti on jotain uusia tuulia tällä saralla.

Ei näiden pienien ponien kanssakaan aina aivan kitkatonta ole. Huokaisu.

27 kommenttia:

  1. Minun "hankurin" hoitoajoista taitaa olla yli 20 vuotta, silloin ei ollut kunnon loimia, eikä aineita... eikä kai oikein tietoakaan. Nyt tilanne on (onneksi) toisin. Kunnon pesu (Solheds tai vastaava), rasvaus ja se loimi. Muutama tuttu o saanut avun myös Marstalin ExZem myslistä. Mutta tuota pesua, rasvausta ja loimitustahan se on. Toisaalta, onko kaikki hankaus kesäihottumaa, vai vaan oireilua tästä jumalattomasta itikkamäärästä, mikä vuosi toisensa jälkeen vaan exponentiaalisesti kasvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein kesäihottumaan usko. Omien ajatuksieni mukaan tämä kutina ja raaputus olisi siinä tapauksessa alkanut jo paljon aiemmin, viimeistään jo toukokuussa. Suht levollisena tämä poni tuolla laitumella hengailee eikä ole sellaista pakonomaista aivan järkyttävää hankaamista mitä todelliset "hankurit" tekevät aina kun on pienikin mahdollisuus.

      Pesua ja rasvausta sekä loimitusta (ja sen loimen korjaamista! :D ). Sitähän se oli jo silloin 10 vuotta sittenkin. Eiväthän ne perusasiat mihinkään muutu. :)

      Poista
  2. Solhedsin shampoo ja hoitoseerumi on super hyviä! Olikohan ne Derma 1 ja 2. Meillä kesäihottumainen ei oikeastaan hinkkaa ollenkaan, kun on ötökkäloimi päällä ja häntä ja harja pestään kerran päivässä ja laitetaan samalla sitä seerumia.

    VastaaPoista
  3. Täältä ääni vielä solhedsin tuotteille! Tallillamme olevalle hankaavalle ponille pesu ja juurikin tuota anonyymin mainitsemaa Derma 2 hoitavaa seerumia. Poni ei ole koko kesänä hinkannut itseään rikki asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tiedän mitä tähän vaivaan ostan... :)

      Poista
  4. Aloita vaikka madottamalla laumasi. Sen jälkeen pikiöljy rasvaus päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Koska kotipihassa maalla olevassa muutaman hevosen tallissa ei ole millään mahdollista, että hevoset madotetaan suositusten mukaan. Vai mitä? Naurettava kommentti.

      Poista
    2. On madotettu koko poppoo ennen laitumelle menoa ja madotetaan kunhan laidunkausi päättyy. Voihan toki kutina toisinaan olla madoistakin, mutta tämän ponin tapauksessa en oikein usko asiaan. Poni on suoraan emän alta tullut tänne ja tiedän hoitaneeni madotusasiat asiallisesti. Plus siivonnut tarhaa (sekä karsinoita) tunnollisesti kesät-talvet matomäärän minimoimiseksi ja kakkakikkareiden koostumuksen tarkkailemiseksi. :D

      Poista
    3. ... ja kiitos muistutuksesta, että pikiöljykin on olemassa! :)

      Poista
  5. Solhedsille ääni myös täältä, kesäihottumainen on ollut hinkkaamatta tähän asti, kun keväällä otin tuotteet käyttöön *koputtaa puuta* :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow! Hienoa! Tehoa taitaa ihan oikeasti siis olla niissä! :)

      Poista
  6. Mä saan vähintään kerran viikkoon tuollaisen " apua olen huono eläinäiti" kohtauksen.. Että kiva edes joskus jotku muutki saa.. Vaikka itse ihottuma tai jäätävä määrä ötököitä eivät todellakaan ole kivoja juttuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on toisinaan sellainen olo, että hakkaan päätäni seinään ja hoen huono mutsi / huono hevosenomistaja / huono tyttöystävä / huono siinä ja huono tässä. :D Sitä ei kovin armollinen ole itseään kohtaan. Vaikka parhaansa tekee, niin silti tuntuu ettei sekään riitä.

      Emmää hurraata täällä huutanut kun huomasin jouhettoman hännän, mutta nyt voin tehdä asialle jotain kun tiedän sen olemassaolon! Yritän hieman edes positiivista ajattelua. :)

      Poista
    2. joo positiivisia ajatuksia pitää olla vastapainona. Joku muistaakseni sanoi että ensimmäiset 8 hevosta kuitenkin pilaa.. että ehkä ensimmäisestä (parasta) ainakin oppii jotain :D

      Poista
  7. En mäkään ensimmäisenä kesäihottumaiseks luokittelis. eihän se nyt ihme ole jos vähän kutittaa kun itikoita on niin perkeleesti. ja kun se ihomenee rikki niin kutittaa enemmän ja enemmän... cothivettiä laittasin ny alkuun pari kertaa päivässä tuohon häntäruotoon. pikkusen hillitsee noita itikoitakin hajullaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua edes ajatella sitä itikkamäärää, joka olisi tuulettomalla alueella ja ehkäpä jopa jossain joen / puron / järven lähellä. Huh huh! Täällä ei ihan liki ole mitään vesiastiaa isompaa lätäkköä ja tuulee oikeastaan aina enemmän tai vähemmän. Itsekin pystyy ulkohommia touhuilemaan sujuvasti kun ei mikään pörriäinen ole kimpussa. Tuntuu että hevostenkin ympärillä pyörii eniten kärpäsiä. Paarmoja on kovin vähäisesti (mikä on tietysti vaan super kiva juttu).

      Nyt sataa vettä. Ei lennä mikään lentokonetta pienempi. :)

      Poista
  8. Mä ostin kanssa epäileväisenä Solheadsin Derma 2 -tököttiä äkilliseen hätäkutkaan keväällä ja täytyy sanoa että yllätyin kun kutina loppui samantien. Tehokasta ja ihanan kallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Uskotaan, uskotaan! Ja ostetaan, ostetaan! ;) Viides Solhedsin puolestapuhuja näissä kommenteissa! :D

      Poista
    2. Näköjään! Aika jännää. Mä en vähään aikaan olekaan käyttänyt sitä, ja nyt huomasin, että hännäntyvessä taas paljon katkenneita sekamelskajouhia. Hieroin kunnolla sinne Derma2:sta eli katsotaan auttaako se jälleen!

      Poista
    3. Mää laitoin kans tänään illalla ensimmäistä kertaa Hurmakselle tuota. Katsotaan minkälaisen vastaanoton tuo meillä saa. :)

      Poista
  9. Hei! Minä olen käyttänyt jo useamman vuoden Bacibackt-haavaPULVERIA (nykyään ei enää saa, vaan tuotteen nimi on Framykoin, täysin vastaava pulveri kuitenkin) siinä vaiheessa jos iho on kostean/märkivän oloinen. Jos hankausjälki kuiva, niin Bebanthen. Myös Cothivet:iä olen laittanut silloin kun hankauma "kuiva". Näillä aineilla ja hoidoilla olen neljä kesää hoitanut hankaumat hännän tyvestä (meillä tulee aina alkukesästä hankaumat, joskus toistuu loppuksästä) ja joka kerta hyvin on parantunut, eikä vaadi mitään jatkuvaa extrahoitamista koko kesää. Oman heoseni kohdalla en usko kesäihottumaan, vaan syystä ja toisesta johtuen (uskon ihan itikoista johuvaan syyhyn) hankaa ihon rikki, jonka jälkeen iho vaivaa kun se on rikki...ja oravanpyörä on valmis. Mutta kun hoidan ihon kuntoon, kutina loppuu eikä tosiaan vaadi mitään hoitoa sen jälkeen. Ainoastaan kesäajan kurkistan säännöllisesti hännän alle että kaikki ok :) Kesäterkuin Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi ja ajatuksistasi! :)

      Itsekin uskon siihen, että kunhan tämä akuuttitilanne saadaan rauhoittumaan, häntäkutinan kanssa saattaa pärjätä loppukesän suhteellisen kivuttomasti. Viimeistään pakkasten saapuessa mäkäräiset kuolevat ja ötökkämäärä vähenee. Siihen asti hoidetaan tunnollisesti ja pidetään poni mahdollisimman kutinattomana.

      Hännän iho on sellainen "puolimärkä". Ei sieltä mitään valu eikä ole varsinaisesti vereslihalla, mutta jotain kudosnestettä sieltä on hankauksen vuoksi tullut. Pesemällä sen on saanut siistin näköiseksi ja siihen päälle olen laittanut rasvaa. Tuntuu ponista tietysti kovin kivalle ja nököttää ylähuuli tötteröllä hoidettavana. :)

      Poista
  10. Täältäkin ääni Solhedsin Derma 2-seerumille. Eli kuinkahan mones olen :D Viime kesänä testasin myös Prob-öljyn, mutta on tuo Solhedsin aine riittoisampaa. Prob-öljy on vetisempää eli kuluu helposti enemmän. Itse hieron ainetta harjantyveen koko harjan pituudelta sekä hännäntyveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää olet jo niin mones etten mää osaa laskea niin pitkälle! :D
      Prob-öljy ja -shampoo oli se "the juttu" silloin kun mää liki 10 vuotta sitten olen viimeksi omaa kesäihottumahevostani olen hoitanut. Tuntuu ettei tänä päivänä oikeastaan kukaan edes mainitse enää näitä. Itsekin jo käytössä huomasin, että se Solheds on semmoista majoneesintapaista ( :D ) eikä valu tai karkaa kädestä kovinkaan helposti. Prob-öljy on toisaalta helpompi levittää harjantyveen juurikin sen vetisyytensä ansiosta. :)

      Poista
    2. Hih, majoneesintapainen onkin hyvä termi! :D

      Poista
    3. Samalta se sisältö näyttää kuin omasta jääkaapista löytyvän majoneesipurkin! xD

      Poista