LISÄTIETOA:

lauantai 15. syyskuuta 2012

Suuntana Punkalaidun ja matkaratsastuksen aluekisat

Huomenna, tai oikeastaan tänään lauantaina, on aamutuimaan lähtö Kalilein kanssa kohti Punkalaidunta ja mr-kisoja. Pienen luokkapohdinnan jälkeen päädyin starttaamaan 50 km ja tarkoitus olisi vipeltää se läpi kohtalaisen reippaasti. Keliksi lupailtiin ensin pelkkää sadetta, mutta onneksi nyt viikon edetessä on myös sääennuste muuttunut aurinkoisemmaksi.

Kisoihin ollaan valmistauduttu Maijan koulutreeneillä. Olimme eilen, torstaina, maneesissa piipertämässä notkistavia kuvioita ja ruuna menikin erittäin hyvin! Teimme taivutuksia ympyrällä ulos- ja sisäänpäin, kiemurauraa maneesin poikki, sekä kahdeksikkoa "koko rata leikkaa" -linjalla. Kaltsu on nykyisin huippu mukava kouluratsu ja Maijakin myöntyi toteamaan: sehän ravaa jo aivan kuin ratsu!

Kisavalmisteluihimme rutiininomaisesti jo kuuluva tavaroiden pakkaaminen autoon on suoritettu, kisaheppa on karsinassaan yötä keräämässä voimia ja huomisaamun lähtökuviot ovat selvillä. Lisäksi onhan tässä tullut tehtyä hiukan jotain muutakin kisoja ajatellen, näistä kirjoittelinkin heinäkuussa ennen edellisiä mr-kisoja oman postauksen.

Loppuun vielä muutama lisäkuva viime sunnuntain koulukisoista, ollaan Kalilein kanssa niiiiiin proon näköisiä näissä! Hih hih!



2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ratsastusseurasta! Liitymme joukkoon toistekin, kun seuraavaksi samaan luokkaan osallistutaan! :)
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne! Nähdään taas mr-kisoissa! :)

      Poista