LISÄTIETOA:

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kun hevonen on mallia heittoistuin

22.4.2016

En tiedä mikä kevätpörriäinen on Voittoa pistänyt, mutta iloisen railakasta menoa on ollut tarjolla viime aikoina. Se on vinha tunne maastossa(kin), kun hevosella ei tunnu olevan kuin korkeintaan yksi jalka maassa ja kaulalla on pituutta noin 15 senttiä. Ei siinä paljoa muuta kuin pidellä sieltä kuolainrenkaiden tienoilta kiinni, yritetä pitää hevosen korvat pois omasta suusta ja hengitellä rauhallisesti... Siinä kohden kun menet pikkuisen pohkeella hipaisemaan etenemissuuntaa myös kärsän osoittamaan suuntaan (sen taivastanssahtelun sijaan), saat varmasti katapulttipukit kierteellä. Kokeilin. Tyhmä minä.


Näistä Maijan ja Voiton perjantaisista treenikuvistakin sen hyvin näkee. Vode sanoo "mää meen, mää meen" ja Maija mutisee kyydissä, että "et sää mene, yritä nyt malttaa".


Lähtee kuin kuppa Töölöstä. Tai hauki rannasta. Tai telkkä pöntöstä. Tai purkka tukasta. Tai mitäs näitä nyt onkaan.

Vaikka Voitto on kiltti, hyvin koulutettu ja toimiva, on se samalla todella herkkä ja käy kyllä kuumana nopeastikin. Ei vain aina muista, että ruuna on viritetty kisakulkine, eikä pelkästään vain tädin pullamössömaastomopo.

Lupaan teille videoitakin vielä jonain päivä julkaista!
Mutta nyt kohti uutta viikkoa! Olkaahan reippaita! :)



Ps. Tämä oli blogin 600. julkaistu höpinä! Huisia! 


2 kommenttia:

  1. Haha, se oli se kaivosta tuleva surina...oli meinaan meilläkin 15 sentin kaula, korvat suussa ja yksi jalka maassa. Eipä oo pitkään aikaan ollutkaan sellaista fiilistä, että kohta räjähtää. Mutta onneks ei sitte kuitenkaan. Huomasin kyllä sivusilmällä, että Maija vähän mutisi suupielestään ärräpäitä, hihih. Hienolta näyttää Vode kuiteskin. Terveisin samaan aikaan kentällä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto on kans jännä. Mukamas tosi cool, mutta kyllä siellä pinnan alla kuohuu. :)
      Kaivo oli kyllä tosi jännä! itsekin sitä pitkään ihmettelin kun pihaan kaarsin.

      Poista