LISÄTIETOA:

perjantai 10. lokakuuta 2014

Tuli hikikin!


Mun kamera oli tänään tuhma. Se ei halunnut kuvata maneesissa mitään järkeviä otoksia. Mää syytän sitä, ettei se osannut ihan itse säätää sopivia kuvausasetuksia! Eihän kameran käyttäjän nyt mitään tarvitse kuvauslaitteistostaan tai kuvaamisen alkeellisistakaan taidoista tietää! Huijaatte, jos niin sanotte!



Voittokin oli tänään tuhma! Ruunalla oli kiire, hoppu ja sähläys. Sehän sitten tietysti meinaa sitä, että töitä on tiedossa ja hikikin tulee.

Eilen maastolenkillä pellon laidalle kipatut sokerijuurikkaat saivat aikaan ylimääräistä puhinaa, naapurin neljä pellolla laiduntavaa hiehoa meinasivat olla hengenlähdön arvoiset ja pusikosta lentoon lehahtava lintu sai polvet reippaammanlaisesti notkahtamaan. Tänään jatkettiin samoilla sutinoilla.


Koska ruunan teki mieli olla virtaisa ja eloisa, treenit olivat normaalia raskaammat. Hikikarpalo, jos toinenkin, vierähti ruunalta keskiravin, vastalaukan ja käynti-laukka-käynti-siirtymisien parissa.

Saattoipa maneesillakin olla osansa tässä kuviossa. Tämä oli taas "kenttäkauden" jälkeen ensimmäinen sisäratsastuskerta. Ei ollut viilentävää tuulta viemässä suurinta treenilämpöä pois. Yksi tosiasia on kuitenkin edessä aivan pian: klippaus. Sen verran talviturkkia pukkaa, ettei sen kanssa enää kovin kauaa halua pärjätä.


Lisäksi mainittakoon, ennenkuin joku surullisen kuuluisa anonyymi ehtii huutelemaan, että olen tietoinen hevosen tämänhetkisestä lihavuuskunnosta. Pikkuisen kuivaan kuntoon on nuorukainen päässyt, mutta tilanne on lihoamaanpäin jälleen.

Tarhasta oli vapaa kulku laitumelle ja tietysti pojat mutustivat olemattomia ruohoja tarhan puolen kuivaheinätarjoilusta kiinnostumatta. Nyt on kuitenkin laidunkausi päättynyt ja heinäruokinta jatkuu lisärehujen kera. Pääsettekin jokupäivä täällä blogissa tirkistelemään mitä meidän rehupurkeistä ja -laareista löytyy!

7 kommenttia:

  1. Kyllä mun mielestä Voitto näyttää vaan vähän hoikalta, ei hälyttävän laihalta. Ihan pikkusen lisää massaa enään ja peppu pyöreämmäks niin olis bueno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tavalla itsekin näen tämän hevosen. Perä saisi olla pyöreämpi ja muutenkin kauttaaltaan saisi olla hieman lisää massaa. Ei läskiä kuitenkaan. :)

      Poista
  2. Ei näytä liian laihalta. Tai näyttäähän se, jos vertaa lähes kaikkien muiden läskipallohevosiin. Ton näkösiä (toki lihaksikkaampia) on ne raviradoilta löytyvät suokit. Omistaja tekee hevosen terveydelle ison palveluksen pitämällä pollensa hoikkana.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, parempi vaikka inan liian hoikka kuin läskipallero. Mun mielestä V näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpompi nuo ahneet suomenhevoset on läskiksi lihottaakin kuin pitää urheiluhevosen näköisenä... :) Pyrin olemaan päästämättä Voittoa pullahtamaan!

      Poista