LISÄTIETOA:

torstai 11. syyskuuta 2014

Vieläkö on elämää?

Voitto

Kyllä vain! Täällä ollaan - hengissä ja hyvissä voimissa! Kovasti on helpottunut olo, kun viikonlopun laatuarvostelukinkerit on ohitettu ja arki palannut. Jälkimaku kisasta on erittäin iloinen! Voitto oli hurjan taitava ja kaikki sujui hyvin.

Salaa toivoin Voittoa palkintosijoille, sitä kenellekään sanomatta, mutta en voi myöntää olevani kuitenkaan pettynyt, vaikka niin ei käynyt! Lähtöpaikka luokan toisena hevosena molempina päivinä varmasti toi varovaisuutta tuomareiden pisteisiin ja uskottelen yhä itselleni, että keskijoukoissa lähtemällä se rusettikin olisi kotiin kannettu.

Porre

Eikä sijaa 12 / 44 hävetä tarvitse, ei ollenkaan! Ei montaa sekunttia tarvitse aivojaan jumpata, kun muistaa, että tämä samainen hevonen oli koko viime vuoden levossa: ensin sairaslomalla ja sitten "mammalomalla" (lue: omistaja oli maha pystyssä). Ja totta tosiaan - eihän meillä ole kenttääkään! Kerran viikossa on pyritty nuorukainen kuljettaa kentälle tai maneesille treenikautena, mutta pakko paljastaa, ettei aivan ole toteutunut.

Yritän tässä varmaan enemmän itselleni, kuin muille, vakuutella, että laadukas hevonen on laadukas vähemmälläkin treenillä. Siihen en ota kantaa, mikä lopputulos olisi ollut, jos itse olisin selässä häärännyt.


Tulevaisuuden suuntaviivatkin on tehtynä. Ensi vuonna Voitto on kuusivuotias ja sehän tarkoittaa ennakkomaksullista kasvattajakilpailua. Voitto on maksettu sinne mukaan ja treenit jatkuvat kohti ensi vuoden Ypäjän kuninkaallisia ja koulupuolen kasvattajakilpailua.

Paljon on töitä edessä, jotta HeA- tason rata sujuu ensi syksynä. Mutta ei norsuakaan syödä kokonaisena, vaan pala kerrallaan!


Tämä viikko on kuitenkin pyhitetty lomalle! Uusi laidunlohko korkattiin tänään ja Voitto saa tukka avoimena mutustaa ruohoa ystävänsä Porren vierellä tekemättä mitään muuta koko viikkona.

2 kommenttia:

  1. "Eihän norsuakaan syödä kokonaisena.." :D :D Voi näitä Tarun letkautuksia! Naurattavat aina pitkään jälkikäteenkin! :)
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, jos joku juttu jollekin uppoaa! :D

      Poista