LISÄTIETOA:

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Treenihiki


Kello on ylittänyt tovia aiemmin keskipäivän ja keli on lämmin. Sanoisin, että jopa paahtavan kuuma. Hevostalli.netin keskusteluissa pohditaan voiko hevosta liikuttaa tällä kelillä ja jos voi, pitääkö työskentelyn olla vain kevyttä liinassa hölkkäilyä.

Meillä oli maailman mahtavimman, sairaslomalta pikkuhiljaa töihin palailevan, Maijan kanssa treenitreffit eilen ja Voitto sai suorittaa koulupiiperrystä kentällä kelistä huolimatta. Olen sekä ravi- että matkaratsastustreenien myötä oppinut, että ei siellä kilpailuissakaan aina voi keliä valita. Jos startti tapahtuu keskellä kuumuutta - tai kaatosadetta - hevonen ei varmasti suorita parhaalla tavalla, jos se ei milloinkaan ole siinä kelissä treeniäkään tehnyt.



Ei hevosesta - oli se sitten mitä ammattia edustava - oteta kaikkea irti äärikelillä, olipa sitten polttavan kuuma tai jäädyttävän kylmä. Voitonkin treenit olivat suht lyhyet ja lopetettiin ennen hevosten totaallista uupumista. Pieni tuulenvire piti huolen ötököiden poissaolemisesta, joten paarmat eivät olleet hulluna kimpussa.



Voitto sai Maijalta noottia. Mr. Nuori Suomenhevonen on viimeisen parin kuukauden aikana päässyt kouluratsastuksen saralla hieman taantumaan. Oli kuulemma raskas edestä ja jarrut hitaat. Siltä se ruuna kyllä näyttikin... Virittämättömältä.

Treenin jälkeen Voitto kävi viileässä suihkussa, imaisi elektrolyytti- melassivesi- palautusjuomaa 20 litraa ja palasi sen jälkeen kotiin viileään talliin mutustelemaan heinää. Siirtyminen laitumelle ruohon pariin tapahtui vasta illan viilennettyä.


Onneksi Maija alkaa olla taas pikku hiljaa ratsastuskunnossa nilkkamurtuman parannuttua ja lisää koulutreenejä on tällä parilla luvassa jälleen ensi viikolla!

7 kommenttia:

  1. No voi vitsit, virittämättömäksi helleponiksi Voitto näyttää ihan sikamakeelta!! Upea! Ja kivaa kun Maija on back in bisness!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo Voittiainen Maijan alla koskaan aivan toivottomalta näytä, muuten olisin jo luovuttanut! :D
      Ihanaa, että Maija on palannut!!! Olen niin iloinen siitä!!!

      Poista
  2. Hienon näköistä menoa :) Ja hyviä ajatuksia. Kyllä äärioloissa on hyvä välillä tehdä vähän töitäkin, jos hevonen on täysin terve :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on heppoja treenattu ihan yhtä paljon (tai yhtä vähän siis) kuin "normaalissa" kelissäkin. Elektrolyyttejä ja melassivettä vaan treenin jälkeen, niin ei ole kuolo vielä noita korjannut. :)

      Poista
    2. Niinpä. Useinhan me kaksijalkaiset valitsemme vaan mieluummin ne meille helpoimmat kelit ;) Siitä ne ht-netin keskustelutkin kertovat.
      -H

      Poista
    3. Mää meen nykypäivänä ratsimaan aina kun pääsen, oli ilma mitä vaan! Asiaan vaikuttaneen tämä hevosen selkään pääsemisen harvalukuisuus. Ei tapahdu ihan joka viikko... :D

      Poista
  3. Olipa kiva, että löysin blogisi, itsekin juuri nuoren hevosen ostaneena on mielenkiintoista seurata mitä muut puuhailevat omien nuortensa kanssa! :)

    VastaaPoista